Takaisin mxe etusivulle
JOUTOAJOT 2026
Joutsan perinteiseksi muodostuneet IV Joutoajot ajetaan tänä vuonna 4.7.2026.
Pari sanaa viimevuoden Joutoajoista
III Joutoajot saatiin ajaa ihanteellisissa olosuhteissa.
Mukana tänä vuonna oli ennätysmäärä ajajia kun Trial, Enduro ja Motocross
pyörät lasketaan yhteen saadaan lukemaksi reilut 50 pyöräkuntaa. Muutama ajaja
oli jäänyt pois mutta lisääkin oli tullut viime hetkellä. Iloksi voi todeta
pyörien erilaisuutta tänä vuonna joka keräsi kaiken kokoisia moposta (50cc)
aina isoon katu enduroon (1000cc) asti. Ajaja kaartikin iältään oli hyvin laaja
vanhin ajaja oli joukon nestori ja kokenein kuljettaja 87 vuotias Pertti Kärhä.
Mukaan saatiin myös Laaksosen veljekset Juhani ja Marko joten mestariajajia oli
jo joukoittain.
Enduro ajajien reitti noudatteli viime vuoden tuttua reittiä samoin taukopaikka oli jo kolmatta kertaa Tammijärvellä Nisulan Pihatuvalla jonka eväs arsenaali taas yllätti kaikki maukkaudellaan. Nisulan Pihatupaa tullaan enduro lenkillä käyttämään myös jatkossakin. Classic Trial ajajien joukko oli myös edellisvuodesta tuplaantunut ja motocross ratakin oli päivän aikana muutaman ajajan käytössä.
IV JOUTOAJOT 2026

Joutoajo 2025 on valmiina starttaamaan. Tavoitteena on jälleen saada mukaan runsaslukuinen ja innokas joukko osallistujia.

Joutoajojen taukopaikkana toimii tänäkin vuonna tuttu Nisulan pihatupa, jossa tarjolla on suussa sulavia, maukkaita eväitä.
IV JOUTOAJOT 2026
Joutsan Joutopäivien yhteydessä tavataan taas joukolla motoristien JoSeMoRan motocross radalla 04.07.2026.
Lisätietoa tapahtumasta 01.05.2026.
TEAM MATTILA
Juha Mattila on myös itse tänäkin vuonna mukana omalla teamilla Joutoajoissa.
Teamin kokoonpano
Kai Wirama KTM 350 GS
Marko Laaksonen KTM 125 GS
Tapio Issakainen Yamaha 250 DT
Juha Mattila KTM 125 GS